Who I am?

perjantai 28. elokuuta 2015

Salaattia


Mitä ?

Broilerin filesuikaleita
Salaatin lehtiä
Kesäkurpitsaa
Kirsikkatomaattia
Maissia
Auringonkukansiemeniä
Mieluista salaatinkastiketta

Miten ?

Paista broilerin suikaleet pannulla ja lisää mausteita oman maun mukaan.
Pilko kesäkurpitsa sopiviksi paloiksi ja lisää pannulle vähän kypsyneen broilerin joukkoon.
Kun kesäkurpitsaan ja kanaan alkaa tulla paistopintaa lisää pakkasesta maissia.
Paista kunnes maississa on myös sopivasti paistopintaa.
Pilko lautaselle haluamaasi salaattia sopiva määrä. 
Lisää salaatinlehtien päälle paistinpannulta sopiva määrä maissia,kesäkurpitsaa ja broileria.
Pilko kirsikkatomaatit ja lisää ne kuorittujen auringonkukansiementen kanssa lautaselle.
Valitse mieluisa salaatinkastike ja lisää annoksen päälle.



<3:M

torstai 27. elokuuta 2015

Bedroom


Moikka! Tänään tasan kaksi viikkoa Savonlinnassa asuneena saan vihdoin loputkin kuvat kämpästä tänne blogiin. Uskon ettei sisustus ole koskaan valmis, ja aina on jotain johon kiinnittää huomiota enemmän kun johonkin toiseen ja muutoksia tulee varmasti tehtyä, mutta tässä nyt makuuhuone "valmiina!. Tarkkasilmäisimmät varmasti huomasivatkin blogin uuden bannerin. Vanha ehtikin siinä jo kökötellä yli puoli vuotta.. oli jo aikakin tehdä uusi..


Täällä kämpässä on suhteellisen isot ikkunat makuuhuoneessa, joista aurinko paistaa läpi kokom päivän. Voitte siis varmasti jo arvatakin, täällä on todella kuuma! Sain kotikotoa mukaani muutossa tuulettimen joka on kyllä osoittautunut melkeinpä elinehdoksi täällä. Kun syksy saapuu ja ilmat viilenevät se katoaa varaston puolelle tuosta hyllyltä, mutta siihen asti nyt siinä ilmaa "viilentämässä".

//peitto;Ellos//huopa;Ikea//tyynyt;H&M//tikkaat;Etola//peili;Jysk//kori;Citymarket//pallovalot;HongKong//




Ostin Etolasta sisustustikkaat, joiden paikkaa en oikein ole osannut päättää. Ensin ne olivat parvekkeella, mutta yöpöydän yhä puuttuessa laitoinkin ne sängyn viereen. Ympärille kiersin pallovalot, kun en niille muutakaan "järkevää" paikkaa tähä hätään keksinyt.Tykkään niiden päässä olevasta liitutaulusta. Se tuo myös samalla mukavasti vähän tummaa huoneeseen, joka muuten on aika valkoinen (sänkyä lukuunottamatta). 



<3:M

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Fiiliksiä


Moikka! Nyt kolme päivää Savonlinnassa asuneena voin sanoa olevani aivan rakastunut tähän kaupunkiin! Jokapuolella näkyy vettä ja maisema on todella kaunis ja ihmiset ovat paljon ystävällisempiä yleisesti mitä Turussa olen tottunut. Kämppä alkaa näyttää ja tuntua jo kodilta kun saan vielä viimeisetkin palhvilaatikot vietyä roskiin. mikä siinä on, että roskien vienti tuntuu aina niin ylivoimaisen vaikealta.. Huomenna pitäisi vielä tulla kotiinkuljetuksella sohva ja sänky, minkä myötä tänne tulee vähän muutakin väriä kun valkoista. Tilasin verhot Ellokselta ja tarkoitus oli tilata makuuhuoneeseen tummanharmaat ja olohuoneeseen valkoiset. Joku pikku moka kuitenkin kävi ja olinkin tilannut viidet valkoiset verhot. Lähes kaikki huonekalunihan ja seinät ovat valkoisia, joten kodista tuli vahingossa vähän ehkä liiankin valkoinen.. Toivottavasti asia korjaantuu huomenna saapuvan tummanharmaan sohvan myötä. Onneksi väriä saa kämppään kivasti myös erilaisten sisustusjuttujen avulla. Myöhemmin jossain vaiheessa tänne tullaan asentamaan taululistat, joihin sitten voi laittaa kaikkea pientä kivaa tuomaan eloa ja väriä kotiin.





Olen ollut ihan innoissani kun saa nyt laittaa itse aina ruuan. Yksin kun asuu saa tietenkin myös päättää mitä syö ja miten sen kokkaa. Eilen päätin laittaa riisivermiselliä ja sen kaveriksi paistoin kanaa,kesäkurpitsaa,maissia ja kirsikkatomaatteja. Ruuasta tuli jopa syötävän makuista. Nyt kun asun yksin on myös tulossa paljon enemmän ruokapostauksia tänne blogiin. Saa myös linkata kivoja ruokareseptejä/postauksia!





En ole varmaan koskaan ollut näin onnellinen kuin nyt! Ihanaa sunnuntain jatkoa kaikille sinne ruudun taakse!

<3:M

perjantai 14. elokuuta 2015

Onnellisesti omassa kodissa!




Moikka! Eilen oli minulle merkittävä päivä, tapahtui tähänastisen elämäni ehkäpä suurin muutos. Muutin Turusta Savonlinnaan, pois lapsuudenkodista ihan omaan kotiin. Päivään mahtui niin onnen, kuin surunkin kyyneleitä. Oli todella haikeaa jättää lapsuudenkoti ja perhe Turkuun. Kuitenkin omaan kotiin päästyä pääsi muutama onnenkyynel. "Tämä on ollut unelmani niin kauan ja nyt se toteutuu" -ajattelin. Nyt on aika rakentaa oma elämä uudessa kaupungissa. 




Asunnossa on parveke, johon heti rakastuin! Käväisin kaupassa hakemassa pensasmustikoita ja keitin jäälaten ja hilasin takamukseni parvekkeen tuoliin niistä nauttimaan. 

Olen onnellinen, tää on mahtavaa! 






Pientä kuvasaldoa asioista, jotka olen saanut paikoilleen. Koti pursuaa edelleen pahvilaatikoista ja muusta muuttosälästä, sekä ympäriinsä paikkaansa etsivistä tavaroista. 


Muutto on tehty ja olen niin onnellinen! Ihanaa viikonloppua kaikille lukijoille!

<3:M

maanantai 3. elokuuta 2015

"Pitää mennä pois sieltä omalta mukavuusalueelta, jotta voi saada aikaan muutoksen."

Moikka! Aika menee ihan älyttömän nopeasti, koko kesä on vaan hujahtanut hetkessä jo melkein ohi. Eletään jo elokuuta ja monet aloittavat taas parin viikon sisään koulut. Tuntuu uskomattomalta, että ylioppilasjuhlistakin on jo kaksi kuukautta! Periaatteessa paljonkaan mitään ei ole tapahtunut, mutta toisaalta kun oikein ajattelee, on tapahtunut ihan hirveästi asioita. Koko kesä on mennyt enemmän tai vähemmän odottaen jotain päivämäärää ja hoitaessa asioita. Kesäkuu meni nopeasti tehden "paljon" asioita ja odottaen tietoa siitä, että saako opiskelupaikan. Kun tieto opiskelupaikasta tuli, alkoi odotus. Odotus "uudesta elämästä" ja muutosta. Heinäkuu menikin kaikkien muuttoasioiden hoitamisessa ja huonekalujen ostamisessa. Ainiin olihan minulla heinäkuussa myös leikkaus.

Aloitin päivien laskennan muuttoon puhelimen sovelluksella, jossa oli aloitettuani päiviä 42. Nyt päiviä on enää 9. HUI! Se on vähän oli viikko. Heräsin edellispäivänä ajatukseen ja vähän ehkä kauhistuin kuinka nopeasti se tulee vaikka odotan sitä todella innolla. On vielä paljon asioita hoidettavana ennen sitä ja paljon rakkaita ihmisiä, joiden kanssa haluan viettää mahdollisimman paljon aikaa vielä ennen muuttoa. Tajusin, että aika alkaa vähän loppua kesken. Olen ollut jonkin aikaa melko "eristäytyneenä" kotona ja ajatellut, että kyllä ehdin vielä nähdä kaikkia ja tehdä asioita. Alkaa tulla kiire. Onneksi kuitenkin nykyään on niin helppoa ja vaivatonta saada yhteys ihmisiin puhelimen välityksellä!

En ole koskaan ollut hirveän "menevää ihmistä" ja vietän mielelläni aikaa ihan kotona katsoen jotain sarjaa,lukien kirjaa tai ihan vaan ulkona kävelemässä. Ei tule helposti lähdettyä oikein mihinkään ja moni paikka ahdistaa. Tähän haluan tehdä muutoksen kun aloittelen elämää Savonlinnassa. Pitää mennä pois sieltä omalta mukavuusalueelta, jotta voi saada aikaan muutoksen. Savonlinnasta en tunne ketään, joten sinne pitää rakentaa oma elämä ja tutustua ihmisiin ja oikeasti uskaltaa olla oma itsensä ja tehdä asioita kaukaakin sieltä omalta mukavuusalueelta.
Katsoin tänään Antti Tuiskun Peto on irti- kiertueen keikkoja ja huomasin Joensuussa olevan 7.11 keikan. Yksi tuleva opiskelukaverini tykkää Tuiskusta yhtälailla ja sen kummemmin miettimättä meninkin heti häneltä kysymään, lähtisikö hän kanssani sinne. Parin minuutin päästä olin varannut meille liput. Päätin että aloitin nyt tästä sen "elämän rakentamis" projektin ja sen, että uskallan mennä ja tehdä asioita, joita olen aina halunnut tehdä, mutten ole uskaltanut tehdä. Vielä pari kuukautta sitten en ikinä olisi varannut lippuja keikalle Joensuuhun sen kummemmin miettimättä uuden ystävän kanssa. Ehkä tämä oli ensimmäinen askel sinne  rohkeampaan ja vapaampaan elämään?

<3:M