Who I am?

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Oma koti II - makuuhuone


bedroom

bedroom by mmarialeksandra featuring a gray bedding

Moikka! Tätä kirjoittaessani muuttoon on 19 päivää. Muuttopäivä aikaistui kahdella päivällä ja muuttopäivä on nyt sitten 13.8. Makuuhuoneen huonekaluista puuttuu enää yöpöytä ja sisustustikkaat. Mikäli ne sinne sijoitan. Olen tähänasti nukkunut 90cm leveässä sängyssä ja nyt ensimmäisiä päätöksiä huonekalujen suhteen olivat se viime postauksessa mainitsemani divaanisohva ja nyt tämä 120cm leveä sänky. Löysin sopivan sängyn kotiinkuljetuksella Maskun kalustekaupasta. Seinälle halusin isohkon peilin hopean värisillä reunuksilla. Jyskissä oli yksi juuri sellainen peili puoleen hintaan, joten kävin sieltä sellaisen noutamassa. Kyseisen peilin paikka on vielä avoinna, koska asunnossa on hassusti kaksi ovea makuu- ja olohuoneen välissä, mikä hankaloittaa sisustusta. Sängyn viereen hommaan jostain valkoisen yöpöydän. Olen kierrellyt monia kauppoja etsien sitä täydellistä yöpöytää, mutta tuloksetta. En kuitenkaan ota stressiä asiasta, koska pärjään hetken ilmankin sitä ja ostan sen kun sopiva yksilö löytyy jostain. Edellisellä viikolla käydessäni Ikeassa äidin kanssa löysin valkoisen hyllyn, jonka päälle ajattelin laittaa sisustusesineitä ja kellon. Makuuhuoneessa on myös valmiina iso valkoinen kaapisto, jossa on viisi kaappiovea. Säilytystilan puutosta tuskin tulee siis olemaan kun asunnossa on myös pieni vaatehuone ja siivousvarasto sekä alhaalla oma varasto. Saan kaiken turhan, mitä en halua näkyvillä pitää piiloon -jes!
Makuuhuoneen matosta en ole vielä ihan varma laitanko siihen nykyisen huoneeni maton vai ostanko siihen myöhemmin jonkin erilaisen maton. Aika näyttää.
 Asunnossa on paljon ikkunoita, mutten ole edes jaksanut vielä miettiä mitään verhoja. Ehkä löydän verhot jostain kun olen siellä hetkisen asustellut. Ne eivät kuitenkaan kuulu ensimmäisenä pohdittaviin asioihin -haha. Muita myöhemmin tehtäviä ostoksia makuuhuoneeseen ovat kasvit ja jotain seinälle, mikäli vuokraisäntä sallii. Haluan ikkunalaudoille kynttilöiden lisäksi pieniä kasveja ja lattialle jonkun isomman kasvin. Tähänasti olen aina melkein onnistunut tappamaan kaikki kasvit ja kukkaset.. jopa kaktukset. Jos nyt sitten ne pysyisivät hengissä edes hetken, sillä koti tuntuu aika kolkolta ilman kasveja.
Värimaailma tulee makuuhuoneessa olemaan valkoinen ja harmaa. Pientä väriä voi sitten tuoda koristetyynyillä ja muilla pienillä sisustusasioilla jos siltä tuntuu. Näin vajaa kolme viikkoa ennen muuttoa alkaa koko ajan tajuamaan enemmän kuinka lähellä se jo on. Huone tyhjenee laatikoihin ja jätesäkkeihin ja autotalli alkaa täyttyä pahvibokseista ja muista muutosta muistuttavista asioista. Olen edelleen todella innoissani, mutta eilen illalla pieni pelko hiipi ajatuksiin. 500 kilometriä on kuitenkin todella pitkä matka Turussa oleviin rakkaisiin ihmisiin. Aamulla kuitenkin nämä ajatukset olivat jo poissa enkä enää miettinyt asiaa siltä kantilta. Onhan se haikeaa tottakai muuttaa pois vanhempien luota ja vielä noin kauas, mutta se kuuluu asiaan -haha. Pitää uskaltaa lähteä ja tarttua mahdollisuuksiin ja katsoa mitä ne tuovat tullessaan.

<3:M

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Ikeaa, Myllyä ja kynttilöitä


Moikka! Huomasin taas tänään olevani todellinen anti-aamuihminen. Heräsin neljän tunnin yöunien jälkeen heti aamusta hakemaan muuttolaatikoita kaupasta ja voin kyllä sanoa olleeni siihen aikaan ylhäällä, mutten hereillä. Joka yö tulee valvottua siihen kahteen tai kolmeen ja aamulla sitten herättyä ennen yhdeksää. Ehkä olisi taas aika korjata unirytmiä takaisin vähän järkevämpään suuntaan -haha. Menimme Noran kanssa Ikeaan ja Myllyyn tänään heti aamusta ja mukaan tarttui kaikenlaista herätyskellosta huopiin. "Kotiostoksia" löytyy niin paljon lyhyeltä ajalta, että näätte ne kuvien muodossa sitten kun saan kämpän siihen kuntoon, että se on ns. valmis ja tavarat ovat paikallaan. 


Ostin eilen kapselikahvinkeittimen ja halusin Ikeasta kivannäköisiä lattemukeja. Ostin kaksi kappaletta kuvassa näkyviä mukeja ja totesinkin ne jo erittäin toimiviksi. Ikean jälkeen kävelimme Myllyyn ja olimmekin molemmat senverran nälkäisiä, että käväisimme Ricossa kanakoreilla. Myllyn käytävällä on pienoinen sisustuskauppa, jonka ohi olen aina kävellyt ajatellen, "kun muutan, suuntaan samantien tuonne ja hankin kaikki kodin sisustukseen tuolta!". Nyt on se hetki, joten menimmekin sinne ja suuntasin heti kynttilöiden luo. Olen etsinyt tuollaista Yankee Candlen tyylistä isoa kynttilää puhtaan pyykin tuoksulla. Rakastuin. En pääse yli tästä kynttilästä! Tiedän sille jo paikankin tulevasta kodista -haha. Rakastan kynttilöitä ja niiden tuomaa tunnelmaa! Sen enempää miettimättä kiikutin kynttiläpurkin kassalle ja marssin kaupasta hymyssä suin ulos. Ja kyllä, olen se jonka löytää kaupassa kuin kaupassa kynttilähyllyltä ja joka polttaa kynttilöitä läpi vuoden. Tätähän voisi kutsua jo pienimuotoiseksi addiktioksi -hah. 


Ihanaa viikonloppua kaikille!

<3:M

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Viime viikot


1. Sairaalassa ennen leikkausta. 2. Tortillapohjalle koottu pitsa -nam! 3. Kesän ensimmäiset metsämansikat mökillä. 4. Kolme nälkäistä ruuanlaittajaa.


5.Ootd. 6.Oman kodin avaimet saapuivat! 7. Jokirannassa kahvilla Terhin kanssa. 8. Ensimmäisellä tankilla omaan autoon -haha.


9-10.Ihanan Emilian kanssa Raision mäkkärin autokaistalla. 11. Äidin kanssa värieron vertailua lääkäriä odotellessa -haha. 12. Veljeä moikkaamassa intissä vierailupäivänä.

<3:M

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Oma koti I - Olohuone


Livingroom

Livingroom by mmarialeksandra featuring Pottery Barn

Moikka! Muutto lähestyy jo kovaa vauhtia ja muuttokuorma matkaa Savonlinnaan jo kahden viikon  päästä. Itse muutan vasta 15.8, mutta tavarat menevät uuteen kotiin heti elokuun alussa. Ajattelin tehdä olohuoneesta, makuuhuoneesta, keittiöstä ja parvekkeesta tälläisen erillisen postauksen miten ajattelin ne sisustaa ja mitä huonekaluja olen jo hankkinut.
Muutan kaksioon, eli minulla tulee olemaan erikseen olohuone. Olohuoneeseen tulee tummanharmaa divaanivuodesohva. Ensimmäisiä asioita mitä tiesin heti haluavani, divaanisohva. Sohvapöytänä toimii ihan basic valkoinen puupöytä. Tämän alle tulevasta matosta en ole vielä yhtään varma, mutta eiköhän sekin visio selkene tässä jonkin ajan sisällä -haha. Löysin Sotkasta tv-tason, joka on muutoin valkoinen mutta päällinen on vaaleanharmaan näköistä vanhaa puuta. Asunnossa on todella pieni keittiö, jonne ei ruokapöytää mahdu. Ajattelin kuitenkin haluavani kunnonkokoisen ruokapöydän kotiini ja ostin Sotkasta valkoisen pöydän ja siihen neljä valkoista tuolia. Lamppuja kävin eilen hakemassa ja päädyin ruusukullan väriseen kehikkolamppuun. Olen ostanut paljon samanvärisiä sisustuselementtejä, joten nehän sopivat hyvin yhteen -jes! Toiseksi valoksi ostin lattialle mustan pitkän lampun, jonka päätä voi taivuttaa mihin suuntaan vain valoa tarvitseekin. hyvä valinta opiskelijalle. Sohvatyynyjä ja muuta pienempää sisustuskrääsää en ole vielä sen kummemmin miettinyt, tiedän kuitenkin haluavani yhden "korostusvärin" muuten mustavalko-harmaan sisutuksen keskelle. Vaaleankeltainen näyttäisi tällähetkellä mieluisimmalta väriltä ja todennäköisesti siihen päädynkin.
Mitä on koti ilman kynttilöitä? Huomaan saaneeni hyvän tekosyyn ostaa lisää kynttilöitä muuton lähestyttyä. Kaapista löytyy jos minkäkinlaista kynttilää tuoksulla ja ilman. Asunnossa on ikkunalaudat, johon ajattelin muiden tasojen lisäksi niitä sijoittaa. Haluan myös kasveja kotiini, joista lisää myöhemmin.  Vielä puuttuu olohuoneeseen tulevista kalusteista/sisustuksesta kello ja sisustustikkaat, joista en vielä ole aivan varma sijoitanko ne makuuhuoneeseen vai olohuoneeseen, aika näyttää.
Toistaiseksi visioni tulevasta omasta olohuoneesta näyttää jokseenkin tältä. Olen aivan innoissani päästessäni toteuttamaan pitkäaikaista unelmaani, sisustaa omaa kotia! Muuttoon on nyt jäljellä 28 päivää ja alan koko ajan tajuta pikkuhiljaa vähän paremmin, että oikeasti muutan pois täältä ja ihan oikeasti se on jo noin lähellä. Uskon kuitenkin että ymmärrän sen vasta kun huoneeni on tyhjä ja lähden täältä.

<3:M

lauantai 11. heinäkuuta 2015

Muutto päivitystä



Moikka! Viime postauksesta onkin taas kymmenisen päivää aikaa ja stässä välissä on kyllä ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä. Sain perjantaina 3.7 ajokortin, JES! Olenkin sen jälkeen ajellut paljon autollani. Samana päivänä sain kämpän Savonlinnasta. Uusi kotini on 45 neliöinen parvekkeellinen kaksio Savonlinnan keskustassa. Yllä oleva kuva on siis osa uutta kotimaisemaani, huhhu. Matkaa asunnosta rantaan on parisen kymmentä metriä, joka suo aivan taivaalliset lenkkeilymahdollisuudet. Matkaa kampukselle on kolmisen kilometriä. Olen aivan innoissani asunnosta ja koko tästä suuresta muutoksesta! Niinkuin kaikessa, myös tässä on se kolikon kääntöpuoli. Välimatka perheeseen ja rakkaisiin ystäviin tulee olemaan melkeinpä 500 kilometriä. Uuteen kotikaupunkiin tulee muodostaa ja rakentaa uusi elämä, joka tulee olemaan aivan erilainen mitä tähänasti olen tottunut. Olen itseasiassa aika innoissani siitä, etten tunne yhtään ketään sieltä päinkään Suomea. Nyt minun on pakko ottaa itseäni niskasta kiinni ja mennä pois omalta mukavuusalueeltani, jotta voisin elää elämää niinkuin haluan ja täysillä. Aika näyttää miten tulen onnistumaan. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta, haha.

Tämän viikon keskiviikkona olin käsileikkauksessa ja olo on ollut sen jälkeen todella huono ja väsynyt. Leikkauksen jälkeen sairaalassa olin tosi huonovointinen ja tokkurainen koko päivän. Pääsin sieltä kotiin yöksi ja seuraavan päivän nukuinkin melkein kokonaan. Käsi särkee, joka paikka sattuu, en pysty syömään ja lääkityksen vahvuus tekee olosta tukalan. Kolmas päivä sujuikin jo hippasen paremmin ja pystyin jo syömäänkin jotain, joten olokin parani huomattavasti. Aamulla Askossa oli alkaneet alet ja äidin kanssa ajettiinkin sinne. Mukaan lähti  omaan kotiin ruokapöytään neljä valkoista tuolia. Matkalla kotiinpäin sainkin puhelimeeni viestin R-kioskilta, että H&M tilaamani paketti oli saapunut sinne. Tilasin home-osastolta kaikkea kivaa pientä sisustuskamaa. 



Tänään aloitin pakkaamaan jo pikkuhiljaa tavaroita muuttolaatikoihin ja sainkin kolme ensimmäistä laaatikkoa pakattua. Kauhulla katselin tätä tavaran määrää mitä huoneestani löytyy, päähäni muodostui kysymyksiä, " mitä teen tällä kaikella?" "pitääkö kaikki oikeasti ottaa mukaan, enhän mä tee näillä mitään?!". Kun käteni tästä vähän toipuu otankin projektiksi tyhjentää huonetta ihan urakalla ja heittää turhaa kamaa pois ihan rankalla kädellä. Aloitin projektia laittamalla facebookin lukiokirjakirppikselle myyntiin vanhoja lukiokirjoja niitä en ainakaan halua mukaani ottaa Savonlinnaan. 





Nyt suon itselleni pienen PLL-hetken itsetehdyn ruiskanapitsan kera -ah.


Ihanaa viikonloppua kaikille!

<3:M



keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

"Opiskelupaikka myönnetty"

Moikka! Pitkin kevättä olen täällä päivitellyt ensin ylioppilaskirjoituksiin lukemisesta ja sitten VAKAVA-kokeeseen opiskelusta. Hain siis kevään yhteishaussa Savonlinnaan OKL:ään luokanopettajaksi ja lastentarhanopettajaksi. Selätin VAKAVA-kokeet ja pääsin jatkoon soveltuvuuskokeisiin molempiin hakukohteisiin. Soveltuvuuskokeissa rakastuin Savonlinnan kaupunkiin ja uskalsin jopa alkaa elätellä toiveita josko sinne pääsisi asumaan ja opiskelemaan. Haastatteluiden jälkeen olo oli aika helpottunut ja lähdin sieltä ihan hyvin fiiliksin kotiin. Kolmisen viikkoa odottelin tuloksia ja tämän viimeisen viikon aikana olen kuluttanut verkkotunnuksia oikein urakalla ja päivittänyt opintopolkua, jos tulokset olisivat tulleet. Ensin tulivat luokanopettajan tulokset. Olin varasijalla 22. Yhä odottelin vieläkin kuumeisemmin lastentarhanopettajan tuloksia. Aamulla luin VAKAVA 2015 facebook ryhmästä tulosten tulleen ja en ehtinyt siinä vaiheessa katsoa opintopolkua. Lähdin kauppaan ajamaan ja heti kun tulin kotiin syöksyin läppärille ja kirjauduin opintopolkuun. Siellä luki  "Opiskelupaikka myönnetty". Kyllä siinä onnenitku pääsi ja olo oli aivan epätodellinen! Otin paikan vastaan ja olen nyt sitten virallisesti lastentarhanopettajafuksi ja sisällä Itä-Suomen yliopistossa Savonlinnan kampuksessa. HULLUA!
Edessä nyt siis elokuussa muutto Savonlinnaan asumaan yksin. En tunne ketään sieltä päinkään Suomea, joka on vain hyvä asia mielestäni koska pääsen aloittamaan ihan oikeasti nyt elämän aivan eri tavalla kuin se olisi mahdollista ollut täällä Turussa. Olen aivan älyttömän onnellinen! Kaikki se työ, perslihasten kulutus ja paniikki on nyt ohi ja voin sanoa olevani ylpeä itsestäni! Ekalla sisään yliopistoon ja ovet auki toteuttamaan unelmia, tästä on hyvä jatkaa perjantain inssi-ajoon, jospa se ajokorttikin nyt sitten vihdoin sieltä mukaan tulisi!
Tulen päivittämään ahkerasti blogiin muutosta ja sen tuomista haasteista sekä myöhemmin uudesta kodista ja sen sisustuksesta sekä sen ideoimisesta. Muutto tietää myös muutosta blogin puolella. Tulen tekemään paljon enemmän ruokapostauksia ja kuvaaminen helpottuu sekä tulen aivan varmasti suunnittelemaan uuden kotini sisustusta tänne! Sitä siis tiedossa jatkossa, nyt vielä vähän paljon pretty little liarsia ennen kuin laitan silmät kiinni ja alan nukkua hymyssä suin, tää hymy ei ihan heti irtoa tältä naamalta!!

<3:M


Mitä kuuluu?


Moikka! Oon lähdössä vielä ajotunnille, mutta halusin nopeasti tulla höpisemään hieman kuulumisia ja lähitulevaisuutta. Juhannuksen jälkeen tulin heti kipeäksi ja makoilin voimattomana niistäen ja yskien sängyn pohjalla muutamia päiviä. Kipeänä ollessani selasin Netflixiä ja annoin itselleni periksi. Jo pitkään olen kuunnellut ihmisten hypetystä Pretty Little Liars -sarjasta. Ajattelin etten sitä itse ala katsoa ja nyt sitten laitoin ensimmäisen tuotantokauden ensimmäisen jakson pyörimään ja jäin heti koukkuun siihen. Ihan älyttömän koukuttava ja hyvä sarja!
Perjantaina käväisin kipeänä inssissä. No eipä mennyt läpi ei. Tiesin et teen jonkin ihan älyttömän typerän virheen ja niin teinkin. Olimme menossa takaisin jo katsastuskonttorille ja ajoin tielle, jossa luki läpiajo kielletty, se oli siinä sitten. Ärsytti ihan suunnattomasti ja olin vihainen itselleni kun huomasin kyltin ja oikein luin sen ääneen, mutta silti vaan ajoin sinne. Uusi inssi on nyt sitten perjantaina 3.7. Samana päivänä tulevat myös vihdoin yhteishaun tulokset. Saa nähdä tuleeko minusta lastentarhanopettaja tai luokanopettaja? Perjantaina selviää (JÄNSKÄÄ!).


En ole pitkään aikaan puhunut blogissa mitään fyysisestä terveydestäni tai joulukuussa tapahtuneen onnettomuuden seurauksista. Nytpä siis tulee pävitystä siihenkin. Olen käynyt pitkin kevättä/kesän alkua fysioterapiassa ja käsi on edelleen huonossa kunnossa. Lääkärit sanoivat ennen fysiota, että käsi on liian huonossa kunnossa leikattavaksi ja silloin ollut leikkausaika peruttiin sen vuoksi. Nyt kuitenkin lääkäri päätti leikata käden ja marssin leikkaukseen 8.7. Tämän jälkeen vasen käsi on paketissa jonkin aikaa taas, eli asioiden on hoiduttava yhdellä kädellä. Saa nähdä miten se vaikuttaa blogiin, mutta pyrin postaamaan mahdollisimman usein. 

Riisivermiselli// Persilja// Kanasuikaleet// Tomaatti//Basilika

Mitä sulle kuuluu? Linkkaa mulle sun kuulumispostaus tai kerro kommentteihin miten just sun kesäsi on lähtenyt käyntiin, ettei tää ole vain yksinpuhelua -haha!

<3:M