Who I am?

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Onnellisuus



Moikka! Halusin tulla päivittelemään ja ketomaan kuinka onnellinen oon tällä hetkellä. Heräsin aamulla kasin aikaan ja lähdin töihin kupittaalle. Rakastan tota valmennustyötä! Se on paras asia mitä mun elämässä on pitkään aikaan sattunut!Aattelin ennen tän toisen työn alottamista, et mul ei jää aikaa ollenkaan sosiaaliselle elmälle - kavereille, mut kuitenkin vaikka mulla on 6 päivänä viikossa töitä ja koulu siihen lisäksi mulla jää myös hieman aikaa kavereille, joka tekee mut vielä onnellisemmaksi. 

Tänään on rakkaan mammani 70-vuotis syntymäpäivä, oltiin eilen mammalla suvunkesken vähän juhlistamassa tätä ja oli kyllä kiva nähdä serkkujakin ja muuta sukua pitkästä aikaa! Ja mamma oli kyllä tehnyt taas niin ihanat ruuat että kenellekään ei taatusti jäänyt nälkä kotiin lähtiessä- haha. Mamma on aina ollut mulle tosi läheinen ja rakas ihminen, pienempänä vietin paljon aikaa mammalla ja tehtiin kaikkea mahdollista yhdessä. Asuin mammalla uittamolla kuukauden verran viime keväänä ja sen jälkeen oonkin ehtinyt liian vähän käymään sielä joka vähän harmittaa mua. 


Nyt on siis meneillään koeviikko ja mulla on vain 2 koetta - ah! Huomenna psykologian koe ja keskiviikkona terveystiedon koe. Saan myös huomenna tietää tähänastisten ylioppilaskirjoitusten opettajien tekemät arviot ennen ylt:ään lopulliseen tarkistukseen menoa. Vähän jännittää varsinkin ruotsi koska tänä vuonna koe oli todella vaikea. Nyt pitää vielä jaksaa tsempata nämä 2 koetta ja sen jälkeen helpottaa huimasti! Mulla on ensijaksossa vain 3 kurssia, joten koulun osalta elämä kokee suuren helpotuksen ihan pian!- sitä odottaen.




Kokeilin eilen tehdä aamupalaksi terveellisiä "jauhottomia lettuja". Tuli kyllä yllättävän hyviä, mutta paisto oli aika hankalaa kun taikina oli sellasta vaahtoa ja se aina vähäsen paloi jostain kohtaa tai meni rikki, jonka vuoksi en saanut näistä nättiä esillepanoa aikaiseksi..

2 kananmunaa
1 banaani

(vatkaa munat vaahdoksi ja lisää muussattu banaani ja sekoita vielä)

päälle;
marjoja pakastimesta
hunajaa

<3:M


tiistai 23. syyskuuta 2014

Syksyihminen


Moikka! Nyt se on ohi, nimittäin tämän syksyn ylioppilaskirjoitukset! - jes! Nyt vain odotellaan tuloksia. Seuraavat kokeet ovatkin sitten paljon pienempiä ja ylihuomenna alkaakin koeviikko. Mulla on nyt viikon loma koulusta, - ah parhautta! Pieni loma tulee kyllä todella tarpeeseen nyt kun oon taas kipeä ja aivan uupunut kaikkeen lukemiseen kirjoitusten jäljiltä. 
Tänään kun oon ollut kipeänä en oo tehnyt juuri mitään järkevää. Ulkona on aivan ihanan syksyinen ilma, joten oli pakko mennä kävelylle kipeydestä huolimatta. En oo ikinä pitänyt syksystä, mutta nyt tuntuu että syksy on melkeen mun lemppari vuodenaika! Rakastan luonnossa liikkumista etenkin syksyisin kun kaatuu koulujutut niskaan niin pääsee luontoon rauhoittumaan. Syksyisin luonto on todella kaunis kun sielä on kaikenmaailman värejä ja lehtiä maassa, on ihanaa kävellä syksyllä kun lehdet kohisee kenkien alla!







Onko siellä ruudun takana muitakin syksy ihmisiä, jotka tykkää pukeutua lämpöisiin villaneuleisiin ja juoda teetä syksyisin? 
En melkein tiedä parempaa tapaa viettää viikonloppu-iltaa kun käpertyä huopaan sängyn nurkkaan villasukat jalassa ja lämmin teekuppi kädessä katsomaan jotain leffaa tai youtube videoita, parasta!
Ja olenhan mä syksyn lapsi kun synttäritkin on syksylla, haha. Enää kuukausi ja viikko täysi-ikäisyyteen!

<3:M


torstai 18. syyskuuta 2014

Kohta on ohi!



Moikka! Oon aivan rakastunut näihin hedelmä smoothieihin! Kokeilen jatkuvasti uusii erilaisii reseptejä ja en osaa päättää mistä tykkäisin eniten. Tykkäisin yhdistää kaikkee vihreetäkin tonne mukaan ja kaikkee mitä vaan ikinä vois sekaan laittaa, mut en ihan uskalla sotkee kaikkee vaan sekasin, haha. En yleensä tykkää laittaa banaania smoothieen mut tähän versioon se mun mielestä sopi! Tällä kertaa käytin nesteenä tätä GodMorgonin punaista appelsiinimehua.





Ja tältä näytti siis lopputulos. Noi auringonkukan siemenet sopii tosi hyvin mun mielestä tohon! maistuu tosi hyviltä ja antaa sellasen "ruokasamman" vaikutelman tosta.




Kävin tänään koulun jälkeen ihanan Terhin kanssa kahvilla ja käytiin myös parissa kaupassa ja ostin ton The Body Shopin honeymania käsirasvan ja toi tuoksuu aivan äly hyvälle! Oon nyt jo ihan rakastunut tohon ja sen kätevään kokoon (30ml) voin kuljettaa sitä koululaukussa ja kun toi imeytyy ihoon niin nopeasti niin ei edes tahmaa koulukirjoja!-ah parhautta! Käytiin kans Tigerissä ja löysin tollasen kivan sisustus yksityiskohdan, mustan puusta tehdyn &-merkin. Tuntuu että joka kerralla kun käyn kaupoilla mukaan tarttuu just jotain ihania sisustus yksityis kohtia ja jotain tavaraa mun tulevaan omaan kämppään. Sisustus jutut on vaan mulle se heikko kohta mitä ei koskaan voi olla liikaa! 

Tällästä tänään, huomenna viimeiset ylioppilaskirjoitukset tältä syksyltä, nimittäin vuorossa olis ruotsin kirjallinen osa. Kohta on ohi!

<3:M

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Healthy smoothie



Moikka! päätin tässä kipeenä ollessani kehittää jotain terveellistä safkaa!

1dl ruusunmarjakeittoa
1dl vettä
½ porkkana
kourallinen jäisiä pensasmustikoita
kourallinen jäisiä vadelmia
6 viinirypälettä

päälle:
Vadelma, mustikoita ja auringonkukan siemeniä

Tuli ihan äly hyvää vaikka itse sanon! Rakastan tollasia terveellisiä smoothieita/fruitieita! Mun on jo kauan pitänyt kokeilla tehä vihreetä smoothieta, mut en oo saanut aikaiseksi mennä sitä varten kauppaan.. Voisin tehä joku päivä tässä tänne mun lemppari smoothie/fruitie postauksen johon laittaisin mun lemppareista kuvat ja reseptit, mitäs tykkäisitte? 


Kertokaa mulle teidän lemppari smoothieista/fruitieista ja jos kokeilitte tota mun reseptiä niin kertokaa tykkäsittekö!


                                                                             <3:M

perjantai 12. syyskuuta 2014

Kipeenä

Moikka! Mulle kuuluu ihan hyvää muuten paitsi oon taas kipeenä ja ensimmäinen osa kirjoituksistakin on jo takana päin, vielä 2 pahinta edessä. Terveystieto ja Ruotsin kirjallinen osuus. Terveystiedon kirjoitukset on maanantaina ja ruotsin perjantaina, sitten on ohi tältä erää! Oon ollut kipeänä, jonka takia en oo saanut luettua nin paljon mitä oisin halunnut, joka vähän stressaa mua, mutta on mulla vielä muutama päivä aikaa. Pahoittelen tätä mun blogin yo-kirjoitus pitoista sisältöä, mut kirjoitukset vaan tällä hetkellä on mun elämässä tosi iso asia ja mun tähän astisen elämän tärkeimmät sekä isoimmat kokeet jotka saattaa määrätä mun loppuelämän ammatin ja paljon muuta. Mulla on pari idistä postauksista mitä aattelin toteuttaa sitten kirjoitusten jälkeen kun ei oo koulua oikeestaan ollenkaan hetkeen ja mun päivät tulee koostumaan töistä, eli on enemmän aikaa blogille!:)Samoin jos teillä jollain on jotain aihetta mielessä mistä haluisitte et tekisin erillisen postauksen tai jotain ni kertokaa se mulle!

Olin eilen ihanan Terhin kanssa vähän ostoksilla koulun jälkeen, ja vaikka kuinka olin päättänyt etten ostaisi muuta kun kahvin ja mun piti vain mennä Terhin seuraksi mutta.. Tarttui sieltä keskustan kaupoista munkin mukaani jotain.


Tigerista Silmälasi kehykset, rakastan sisustamista ihan älyttömästi ja aattelin että noi sopis seinälle kun mulla on muitakin tollasia samaa materiaalia olevia yksityiskohtia mun huoneessa, joita oon tänne sillä idealla hankkinu että haluun ne omaan kotiini sitten kun muutan.
H&M:stä ihana harmaa pitkä neule ja rannekoru sekä sivellin. Ostin kans kirjoituksia varten kyniä ja lyijyä kun vanha kynä hajosi.



Ginatricotista löysin aivan ihanan ja pehmeän huivin ja vähän saman värisen huulipunan. Tykkään ihan hirveesti pitää huiveja ainakin näin syksyllä ja ne täydentää asukokonaisuuksia tosi kivasti! Oon sitä mieltä että huiveja ei vaa voi olla liikaa ja onhan niitä tonne kaappiin jo kertynytkin ihan mukavasti.

Nyt palailenkin takaisin koulukirjojen pariin ja tuunkin seuraavaksi postaamaan tänne blogin puolelle kun terveystiedon kirjoitukset on ohi:)

Ootteko te tehny jotain syksy-ostoksia? Kerro siitä mulle!
<3:M

tiistai 2. syyskuuta 2014

Koulutusta ja onnellisuutta

Moikka taas pitkästä aikaa! Mulla on ollut iha älyttömän kiire nyt viikon verran ja nyt on ensimmäinen hetki kun voin vaan istua alas kone sylissä ja rentoutua hetken. Viime viikonlopun vietin kokonaan Lohjalla kolutuksessa. Musta tuli taitoluisteluvalmentaja. Se työ mistä aiemmin puhuin oli valentajan työ. Oon aivan super onnellinen  tästä uudesta työstä!! Olin eilen tekemässä työsopimuksen ja ensimmäisen luko-tunnin pidän torstaina, jänskii! Liian pitkän ja henkisest todella rankan tauon jälkeen pääsen palaamaan siihen rakkaaseen kakkos kotiin, jossa olen viettänyt 12 vuotta, jäähalliin. Tällä kertaa vaan mä en oo se tiukoissa trikoissa pyörivä ja hyppivä tyttö, vaan valmentaja. En voi sanoin kuvailla niitä tunteita mitä mä oon tuntenut kun mulle ilmotettiin et en enää kykene luistelua jatkamaan. Koko tää 1,5 vuotta on ollut mulle tosi rankka henkisesti. Luistelu oli mulle niin rakas harrastus elämäntapa, ja se vietiin multa pois. Nyt on aika kääntää uusi kappale kirjassa ja vaihtaa ne tiukat trikoot lämpimiin valkun housuihin.



Meidän tän vuoden koulukuvat tuli, tää on nyt sitten mun viimeinen koulukuva mitä tulee koskaan olemaan,mikäli mä tuolta lukiosta valmistun siinä ajassa missä pitäisi..

Tällä hetkellä ei oo stressistä tietoakaan,Ruotsin yo-kuuntelun on viikonpäästä jo ohi ja terveystiedon kirjoituksiin on 2 viikkoa aikaa ja ruotsin toinen yo-koe onkin 2.5 viikon päästä. Mulla on aikaa vielä:)



Oon ihan rakastunut tohon juotavaan missä on kylmää vettä ja limen ja sitruunan paloja sekä sitruunamehua! Piristää mua ainakin paremmin kun kahvi sillon kun opiskella pitäisi! Suosittelen kyllä ihan ihan kaikkia maistamaan tota terveellistä vettä!



Nyt katsomaan eilinen BB ja sitten koulukirjojen pariin!

Näin tänään, miten huomenna?

<3:M