Who I am?

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Sunday food

Moikka! Tänään ei oo mitään ihmeellisempää asiaa halusin vaan tulla jakamaan tän nutella-omena - reseptin tänne. 

1.Nutellaa  
2. Mysliä
3.Omena
4. Veitsi 

Ota omenan keskusta pois siihen tarkoitetulla välineellä (mikä ton nimi on?). Leikkaa pesty omena vaakasuoriksi viipaleiksi. Levitä toiselle puolelle Nutellaa veitsellä. ( Se ei meinannut tarttua millään tohon pintaan kun pinta on märkä!) Ripottele lopuksi myslit Nutellan päälle. 



Hyvää alkavaa viikkoa!

<3:M

tiistai 25. marraskuuta 2014

Mikä on joulun juttu sulle?



Moikka! Lumet on jo sulanut, mutta tässä nyt kuitenkin muutama talvinen kuva tän syys sateen keskelle. Mä olen kipeänä kotona, mut onneksi mulla ei koulua olisi muutenkaan nyt kolmeen päivään. Saan kunnolla levättyä - ah ihanaa! Koeviikko tuli ja meni mun osalta nopeasti ohi. onneksi. Torstaina alkaakin uusi jakso, joka tulee olemaan mulle rankka. Lukion viimeinen jakso alkaa. Hui aika on mennyt äly nopeesti! Alle kuukausi enään jouluun! Aika rientää kovaa vauhtia ja ei edes tunnu siltä, että joulu tulee ja pian. Onneksi oon sopinut melkein kaikkien kaverien kanssa ettei osteta joululahjoja tänä vuonna rahan säästymiseksi. Mun mielestä joulussa ne lahjat ei oo muuta kun hössötystä. Joulussa ihaninta on se aika mikä vietetään läheisten kanssa ja ne jouluruuat! Saa syödä jouluruokia ja muita herkkuja lähes kyllästymiseen asti ja sitten onkin uusivuosi. Tulen tekemään vuosi 2014 postauksen sitten jossain vaiheessa vuoden vaihteessa, mutta ei siitä sen enempää vielä.




Eilinen aamupala, joka oli super hyvää ja terveellistä!
Jauhottomia banaanilättyjä,
2kananmunaa
1½ banaania
loraus hunajaa
päälle mustikoita
nam!

Mikä teille on joulussa se juttu? Onko se aika läheisten kanssa, lahjat vai tunnelma vai kenties joku ihan muu asia? kerro siitä mulle!

<3:M

perjantai 21. marraskuuta 2014

Valoa, tyynyjä ja kynttilöitä

Moikka!Lunta tupruttelee ja joulu tulee. En vaan voi tarpeeksi hehkuttaa kuinka paljon mä rakastan kynttilöitä ja niiden tuoksua, valoa, lämpöä.. ihan kaikkea!Mulla loppui tänään koeviikko ja olen niin helpottonut. Saan vihdoin alkaa ihan tosissani lukemaan tuota The fault in our stars kirjaa - ah parhautta!



Käväisin pyöräilemässä tuola lumisateessa ja hain H&M:n tilauspaketin R-kioskilta. Uskon kyllä, että palautan siitä 2 tyynynpäällistä kun ei vastannut sitten  millään tasolla mun odotuksia. Mutta sain nyt sitten 2 uutta ihanaista mukaan sänkyyni. Lisään tohon vielä toisen tähtityynyn kun vaan löydän jostain tyynyn sen liinan sisään - haha. Ostin samalla reissulla vielä lisää led-valosarjoja huoneeseen, tälläkertaa sängyn päätyyn. Kuitenkaan mulla ei ollut kotona paristoja, joita tarviin noihin että saan ne päälle. Haen illemmalla töiden jälkeen kaupasta paristot niin laitan sitten ensi postaukseen kuvan uusista valoista. Valoja ja kynttilöitä sekä koristetyynyjä ei vaan voi olla liikaa! 



Lumen täyteistä viikonloppua kaikille!

<3:M

torstai 20. marraskuuta 2014

Dress and lipsticks


Moikka! Päätin nyt pikaisesti ennen töitä tulla päivittämään tänne blogiin parit kuvat. Veljeni nimittäin pääsee ylioppilaaksi 5.12 ja halusin ostaa juhliin jonkun kivan mekon, joka ei olisi kesäinen, mutta silti juhlava. Löysin H&M:ltä aivan ihanan punaisen mekon pitsi yläosalla. Kipitin sovituskoppiin mekko kainalossa ja päätin heti sen päälleni kiskaistua "tämä se on". Hintaakin oli 39.90e joka ei paljon mekosta ole joten en sen enempää miettinyt kun kassalle menin. Tykkäsin erityisesti tästä yläosasta! ( väri näyttää oranssihtavalle, mutta mekko on kirkkaan punainen)

Aattelin yhdistää juhliin mekon kanssa kultaisen korun, mustat korkkarit,punaisen huulipunan ja kultaisen värisiä rannekoruja.


Täytyyhän punaisen mekon kanssa olla kirkkaanpunainen huulipuna. Tänän huonosti menneen englannin kokeen jälkee kävin Sokos Wiklundilla ja löysin muutaman ihanan huulituotteen taas lisää kokoelmaan. Jotenkin musta tuntuu, että huulipuna on nykyyän mun meikissä yhtä tärkeä osa kuin ripsiväri. Ennen on oo tykännyt käyttää huulissa väriä, mutta nykyään on jotenkin "alaston" olo jos lähden meikattuna johonkin ja olen jättänyt huulet ilman väriä. Tykkään paljon vaaleista ja näteistä sävyistä, mutta joskus on vaan sellanen päivä kun on sellanen tumman huulipunan fiilis - haha. En tykkää yhtään siitä tunteesta kun huulista lähtee väri muutaman tunnin jälkeen meikkauksesta tai jos huulet jää meikkaamisen jälkeen tahmaisiksi. Oon pyrkinyt ostamaan mattasävyjä juurikin siitä syystä ettei huulet jäisi tahmaisiksi. Ainoa huono puoli on vaan, että huulet kuivuu todella paljon kun käyttää mattahuulipunia ja myös rohtuu siten helpommin. Hassua miten tälläisellä huulirasva-addiktillakin kuivuu huulet haha.



1.Rimmel moisture renev lipstick - sävy - 510 Mayfair red lady

2. Gosh lip marker - sävy - 005 Soft rose

3.We Care Icon magnetic lips - sävy - 5 True red


Huomenna on viimeinen koeviikon koe, jonka jälkeen menen valmentamaan ja sen jälkeen viettämään iltaa ihanan ystävän Iidan kanssa. Palailen tänne viikonloppuna, hyvää loppuviikkoa kaikille ja tsemppiä kaikille koeviikon kanssa taisteleville!

<3:M

maanantai 17. marraskuuta 2014

Examweek is coming - I´m not ready


Moikka! Toivottavasti teidänkin viikko on alkanut kivasti! Moni on tänään saanut tietää syksyn ylioppilaskirjoitusten tuloksia. En niistä sen enempää puhu, mutta toivon, että te, jotka ovat niitä tänään kuulleet ovat saaneet positiivisia onnistumisen iloja! 


 Otin ensi kertaa tänä syksynä Uggit pois varastosta ja lampsinkin heti ne jalassa kauppaan.  Alan pikkuhiljaa valmistautua talven tuloon. Onhan kohta joulukin ovella. Olen jouluihminen, mutta turhan aikainen jouluhössötys on toki ärsyttävää intoilua. Pari päivää sitten tulin kotiin koulusta ja koira oli pureskellut postiluukkuun kolahtaneen joulukalenterin pieneksi silpuksi. Ilmiselvä antijoulukoira - hah.

Kauppaan lähtiessäni otin kameran mukaan ja räpsin muutamia kuvia kauniista luonnosta. Yöllä ja aamullakin vielä oli pakkasta ja jääkiteiden sulettua kasveja koristivat kauniit vesipisarat.


Muutaman päivän päästä alkaakin taas koeviikko ja mulla on vielä hirmusti lukeimista ennen sitä. Aina suunnittelen alottavani lukemaan ajoissa ettei mitään jäisi siihen viimeiseen iltaan, mutta pahasti näin näyttäisi taas käyvän.. Tässä jaksossa ei meinaan ole koulu oikein maittanut ja sen kyllä huomaa kun lukee näitä tekstejä. Monet ihan hepreaa. Jätän kuitenkin selitykset tähä ja menen laittamaan lukulasit päähäni ja nenän kohti kirjoja ihanien lukuruokien seurassa.

 Tsemppiä koeviikkoon kaikille, joilla sellainen nyt kohta starttaa!

<3:M

lauantai 15. marraskuuta 2014

Elämässä eteenpäin

Moikka! Pahoittelen ihan hirmusti tätä viikon hiljaisuutta! Oon monena iltana ajatellut tulevani tänne postaamaan, mutta nyt ollut vähän sellainen viikko ettei kaikki ole ollut ihan niin hyvin. Oon ollut surullinen koko viikon oikeestaan ja en oo halunnut blogiini sellaista negatiivista otetta, jotenka olen ollut täälä hiljaa sitten. Toivottavasti te kaikki ihaiset voitte kuitenkin hyvin! 


OOTD:
Takki - Puola
Villapaita - Vila
Farkut - Ginatricot
Kengät - Puola


Eilen päättyi Big Brother ja täytyy kyllä myöntää, että tulee illoista erilaisia nyt kun on 3 kuukautta tottunut joka ilta tunnin jakson katsomaan. Olen kuitenkin iloinen Andten voitosta, onnea hänelle! Tää bb-kausi oli mun mielestä hyvä! Vähän harmi vaan että se tulee kerran vuodessa.. Mutta ei makeaa mahan täydeltä!

Koeviikko alkaa taas keskiviikkona. Mulla on onneksi vain 3 koetta ja sitten siitä parin viikon päästä vielä yksi itsenäisen historian koe. Sitten pitääkin alkaa taas valmistautua kevään ylioppilaskirjoituksiin. Tajusin tuossa yksi ilta, että elämä tästä eteempäin on pelkkää lukemista ja töitä siihen asti, kun on se kauan tavoiteltu lakki päässä. Mutta onneksi sen kaiken aherruksen ja uurastuksen jälkeen alkaakin kesäloma. Aion kuitenkin elää hetkessä ja nauttia elämästä enkä kiiruhtaa turhaan eteempäin asioihin joita tavoittelen.


Ihanaa viikonloppua kaikille ja nauttikaa vapaapäivistä!

<3:M

maanantai 3. marraskuuta 2014

Halloween


Moikka! Lauantaina me vietettiin kaveriporukalla Halloweenia hohtogolfaamassa ja ihanan Terhin luona. Oli todella hauskaa ja saatiin nauraa kyllä taas ihan kippurassa kaikki. Menin päivällä Terhille koristelemaan kämppää ja ainakin mun mielestä saatiin siitä tosi kiva ja teemaan sopiva! 



Tänä vuonna mun oli vaikeata keksiä asua, mutta päädyin sitten olemaan piru mustassa baljetti topissa. Ainoa asia mikä mua jäi illassa harmittamaan vähän oli se, että toi punainen väri.. se ei lähtenyt irti musta. Naaman sain onneksi aika puhtaaksi kulmakarvoja ja hiusrajaa lukuunottamatta.. Kaulasta ja käsistä väri ei ole vieläkään lähtenyt, ehkä hinkkaan sitä vielä pois jollain sienellä ja kunnon aineilla..


Ruokia oli vaikka ja mitä, mutta kuvia en saanut kuin näistä super söpöistä purkan makuisista muffinsseista. 




Eilen sunnuntaina valmennuksen jälkeen menin kotiin syömään ja lähdinkin siitä sitten Terhille kun olin luvannut mennä siivoamaan lauantain jälkiä. Ennen sitä kuitenkin käväisin keskustassa tappamassa aikaa odottaessani Terhiä ja ostin Lindexistä mustan pikkulaukun. Hintaa tällä ihanuudella oli 19.95e. Tämä oli viimeinen kappale ja en voinut jätää sitä sinne hyllylle enää kun sen näin. Toinen ostos, The fault in our stars.. VIHDOIN MUN OMA! Oon himoinnut tätä kirjaa kesän jälkeen ihan hirmusti ja nyt vihdoin sain sen omakseni! En kuitenkaan voi sitä vielä lukea koska koulutehtävät painavat niskaan ja koeviikkokin lähestyy. Heti koeviikon jälkeen pääsen lukemaan tätä! Halusin ostaan kirjan englanniksi, koska  se on alkuperäinen ja samalla tulee kuitenkin harjoiteltua kevään ylioppilaskirjoituksiin.

Nyt pitemmittä puheitta siirryn tekemään aamupalaa ja sen jälkeen teen itsenäisen historian kurssin tehtäviä luultavasti parisen tuntia. Heräsin aamulla Terhin soittoon 9.40 kun koulussa mun olis pitänyt olla jo 8.15, en siis ehtinyt kouluun tänään. Ehkä huomenna koitan ehtiä ajoissa..

<3:M