Miksi minä käytän heijastinta?

Moikka! Pimeiden syysiltojen tultua ja talven saapuessa on taas hyvä muistaa, että autoilijat eivät oikeasti näe jalankulkijoita tai pyöräilijöitä. Tajusin sen itse vasta viime talvena kun ajoin ensimmäistä kertaa itse autoa pimeällä. Sitä aina kuvittelee autojen näkevän, onhan autoissa valot. Monen talvivaatetus on kuitenkin tummaa, joka on auton valoista huolimatta lähes mahdoton erottaa pimeässä. Vuosittain tapahtuu liian paljon liikenneonnettomuuksia, jotka pystyisi välttämään käyttämällä heijastinta.
Olen itse ollut se teini, joka on laitettu käyttämään heijastinta koulumatkoina, ja joka on ottanut sen takistaan pois päästyään lähelle koulua. Tein näin, koska ajattelin sen olevan nolo kapistus ja ihmisten nauravan minulle kun sellaista käytän. Olin typerä ja tiedän etten todellakaan ole ollut ainoa, joka on näin tehnyt tai tekee yhä. Jokainen, jonka käsketään käyttää heijastinta tulisi ymmärtää, että se on merkki välittämisestä. Sinun ei haluta olevan yksi luku muiden liikenneonnettomuuksien joukossa. Kukaan ei käske tai pyydä toista käyttämään heijastinta kiusan takia, se on välittämistä ja kertoo, että olet tärkeä.

Viikko onnettomuuden jälkeen.

16.12.2014, eli melkeinpä vuosi sitten jäin auton alle. Lensin auton konepellin yli jonkin matkan päähän tielle, vasen käsi ja oikeapuoli naamasta edellä. Selvisin kohtuullisen vähällä ottaen huomioon mitä kaikkea olisi voinut tapahtua. Selvisin aivotärähdyksellä, käden hajoamisella, hetkellisellä näköhäiriöllä -ja posken tunnon katoamisella sekä lisääntyneillä paniikkikohtauksilla/ muilla psyykkisillä oireilla. Käteni leikattiin kesällä ja se oli siihen asti lastassa. Käsi ei toimi aivan normaalin tavoin ja poskeni on edelleen kipeä sitä koskiessa. Naamassani näkyvät jäljet tästä päivästä, samoin kädessäni. Olisi voinut käydä paljon pahemmin ja olen kiitollinen että olen tässä kirjoittamassa tätä tekstiä ja istumassa kotisohvalla kaikki raajat toimien juomassa teetä. Onnettomuus tapahtui keskellä päivää, jolloin oli valoisaa. Tapahtuma kuitenkin aiheutti minulle niin paljon "psyykkistä pään särkyä", että sen jälkeen olen yrittänyt minimoida kaikki vaaratilanteet myös liikenteessä. Aina ajatellaan, ettei itselle mitään tuollaista voi tapahtua. Aina se ei kuitenkaan ole itsestä kiinni tai oikeasti on vain väärässä paikassa väärään aikaan. Tälläisiä tilanteita voidaan kuitenkin ennalta yrittää ehkäistä. Heijastimen osto on yksi hyvä tapa. Viime viikolla vietin Sinin kanssa vartin verran Prisman heijastinhyllyllä valiten heijastimia. Niin pieni kapistus voi oikeasti pelastaa paljon. Sanotaankin, että heijastin on halpa henkivakuutus. Toivonkin ihan jokaisen ottavan sen tosissaan ja ihan oikeasti käyttävän heijastinta. Se voi pelastaa paljon.

<3:M

Kun lasipallo rikkoutuu

Moikka! Ihmisen sisällä on kuin pieni lasinen pallo. Palloon tulee elämän aikana pieniä ja suuria säröjä. Kun palloon tulee paljon säröjä, se hajoaa. Ehjä pallo kuvaa onnellisuutta ja suhteellisen tasapainoista elämää. Joskus kuitenkin kaiken onnellisuuden keskeltä täysin odottamatta vedetään matto jalkojen alta ja se pallo hajoaa. Se hajoaa pienen pieniksi sirpaleiksi. Sirpaleet hajaantuvat sekaisin ympäri kehoa ja ajan kanssa yrittävät sieltä löytää takaisin omalle paikalleen. Kerran sirpaleiksi menneestä lasipallosta ei saa enää koskaan täysin ehjää. Ajan kanssa sirpaleet muodostavat uudenlaisen pallon, erilaisen kuin ennen. Eihän lattialle pudonneesta maljakostakaan saa samanlaista liimaamalla palasia yhteen takaisin. Kipu muuttaa ihmistä ja kaikki elämän aikana koetut asiat, niin hyvät kuin ne aivan hirveätkin ovat muokanneet ihmisestä sen, mikä hän on. Kaikella on tarkoituksensa, kaikella mitä tapahtuu on jokin tarkoitus. Ainakin itse uskon näin.
Kun lasipallo hajoaa, ei saa jäädä paikalleen ja pysähtyä. Palaset on etsittävä ja yritettävä laittaa takaisin paikoilleen. Mikä ikinä sen pallon on hajottanutkin, niin elämä jatkuu. Jokainen päivä on uusi mahdollisuus ja jokaisena päivänä tekee aamulla silmät avatessaan valinnan omasta asenteestaan päivää kohtaan. Sanotaan että negatiivinen asenne ei koskaan anna positiivista elämää. Kaikessa mitä elämä vastaan tuo on kaksi puolta, hyvä/vähemmän paha ja paha/vähemmän hyvä. Vähän kuin kolikossa, kruuna ja klaava. Et saa kolikkoa ilman kruunaa tai klaavaa, myös elämässä, jotta saa jotain hyvää on myös kestettävä jotain pahaa. "There´s always a rainbow after the rain". Ikinä ei saa luopua toivosta ja luovuttaa. Vaikka mitä olisi tapahtunut ja lasipallo olisi miten pieninä sirpaleina, sateen jälkeen tulee aina sateenkaari. Loppujen lopuksi kaikkeen tottuu ja asioiden kanssa oppii elämään. Se vie aikaa, mutta oppii kuitenkin. Jokatapauksessa se lasipallo pitää koota. Jos rikot isoäidin maljakon, et heitä sitä roskiin vaan yritätä korjata sitä. Samalla tavalla tulee asennoitua siihen omaan sisäiseen hajalla olevaan palloon. Oli se kuinka sirpaleina ja hajalla tahansa, se pitää korjata.

"When someone hurts you, cry a river, build a bridge and get over it."

Tekstin tarkoitus oli kertoa, että jään joksikin aikaa blogista tauolle, korjaamaan sitä omaa lasipalloani. En tiedä kestääkö tauko viikon?kuukauden? vai kuinka kauan, sen näyttää aika. Toivotan kuitenkin ihanaa syksyä kaikille lukijoille!

<3:M

Viikonloppu höpinää

Moikka! On taas sunnuntai ilta ja viikonloppu on taas kyllä mennyt ihan yhdessä hujauksessa. Viime viikonloppuna tein pikavisiitin Turkuun ja sen jälkeen aika onkin kulunut ihan älyttömän nopeasti. Koko ajan päällä oleva kiire hoitaa kyllä sen, ettei ainakaan aika tule pitkäksi. Varjopuolena toki se, ettei aikaa jää oikein mihinkään muuhun. Nyt kuitenkin kiireen pitäisi vähän hellittää ja ehdin taas päivittämään tännekin. 

Lähes kaikki uudet ystäväni täältä ovat nyt viikonlopun olleet omissa kotikaupungeissaan, olen siis ollut yksin koko viikonlopun. Käväisin eilen kävelemässä kun ulkona oli ihana ilmakin ja samalla yritin estää mökkihöperöitymistä. En vaan pääse yli siitä kuinka kaunis kaupunki Savonlinna on! Ensimmäisinä päivinä kun täällä asuin antenninkorjaaja sanoi minulle "kyllä sie viel tähä noppeesti kyllästyt". Epäilen.

Kävelin vieressä olevaan saareen, Sulosaareen ja kiertelin siellä aikani rauhallisessa luonnossa sorsien ja oravien ympäröimänä. Nyt siihen on jo tottunut, mutta aluksi mua huvitti kävellä tuossa kotikadulla kun siellä saa oikeasti väistellä sorsia. Sorsat maleksii keskellä kävelykatua ja ne ei siitä liiku, jos et katso niin päälle kävelet. Ne ei väistä. 

Huomenna onkin taas kiireinen päivä. Neljään kampuksella, josta meen bodypumppiin suoraan. Jumpan jälkeen menenkin taas valmentamaan ja oon vasta illalla kotosalla. Nyt menen ottamaan kesäkurpitsat pois uunista ja rupian niitä syömään, ihanaa viikon alkua kaikille!

<3:M